Lisää vastustuskykyä D-vitamiinilla

Lisää vastustuskykyä D-vitamiinilla

18.09.2015

Syksyn tullen vastustuskyky on kaikilla suomalaisilla taas koetuksilla, sillä kylmillä ilmoilla pöpöt ja bakteerit alkavat taas niittää ihmisiä petiin. Hyvä vastustuskyky ei ole kuitenkaan sattumalta saatu taivaan lahja, vaan sen voi kuka tahansa saavuttaa hyvillä elämäntavoilla.

Monissa tutkimuksissa riittävä D-vitamiinin saanti on osoitettu olevan hyvä pohja vastustaa kaikenlaisia sairauksia, myös flunssaa, influenssaa ja muita talven aikana kiertäviä tauteja. Tai käänteisesti, pitkään jatkunut veren liian alhainen D-vitamiinipitoisuus rappeuttaa pikkuhiljaa elimistön erilaisia toimintoja ja altistaa siten sitä myös sairauksille.

Useiden uusien tutkimusten mukaan riittävä D-vitamiiniannos ei kuitenkaan ole suomalaisille THL:n edelleensuosittelema 10 mikrogrammaa päivässä vaan 100! Kymmenkertainen annos! THL perustaa suosituksensa edelleen tutkimukselle ja laskelmille, jotka viime vuonna todettiin virheellisiksi. Virhe oli jopa kymmenkertainen, joten tämän tutkimuksen mukaan riittävä määrä on 100 mikrogrammaa päivässä kaikille, ei suinkaan 10.

Hyvää vastustuskykyä on tutkittu valtavasti, mutta silti mitään selkeää listaa sen takaavista toimista ei ole. Monien seikkojen on kuitenkin todettu parantavan vastustuskykyä sekä tieteellisesti että kokemuksellisesti.

Kaikkein tärkeintä on elää terveellisesti. Terveimmät ihmiset liikkuvat riittävästi ja säännöllisesti, syövät monipuolisesti ja nukkuvat riittävästi. Heillä on hyvät sosiaaliset verkostot ja reipas elämäntyyli. He eivät käytä päihteitä, kuten tupakkaa, ja alkoholiakin vain kohtuudella.

Lisäksi on muutamia yksittäisiä juttuja, mitkä on tieteellisestikin todistettu parantavan vastustuskykyä:

  • tuore valkosipuli, niin ruuassa kuin muutenkin nautittuna, säännöllisesti
  • kehon karaiseminen kylmässä ja kuumassa, tätä on harrastettu vuosituhannet ja harrastetaan edelleen Suomessakin esimerkiksi avantouinnilla
  • riittävä vitamiinien ja hivenaineiden saanti, flunssa-aikaan c-vitamiinia ja sinkkiä sekä muuten tarpeeksi D-vitamiinia.

Takaisin

Ei yhtään kommenttia tai arvostelua. Kokemuksia? Lisää kokemuksesi.

Kokemuksia? Lisää kommentti

Kumpi tummempi: musta vai valkoinen?


Siirry alkuun